Ilmastonmuutoksen torjuminen on noussut oikeutetusti keskeisimmäksi ympäristöpoliittiseksi kysymykseksi. Niin pitääkin olla, sillä hallitsemattoman ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisten elämään ja kokonaisiin ekosysteemeihin kaikkialla maapallolla olisivat valtaisat ja tuhoisat.
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös metsiin, ja metsät siihen. Siksi ilmastokeskustelun ei saa tyystin jättää varjoonsa perinteisempää suomalaisen ympäristöpolitiikan aihetta, metsien suojelua.
Jos ilmaston lämpenemistä ei saada pidettyä alle kahdessa asteessa, saattaa seurauksena olla mm. Amazonasin metsien muuttuminen savanniksi ja monien pohjoisen metsän lajien katoaminen.
Eteemme avautuu kuva pelottavasta noidankehästä: metsät ovat maailman keuhkot, jotka parhaansa mukaan sitovat itseensä ilmakehän hiilidioksidia ja tuottavat happea. Nyt hiilidioksidin liiallisen määrän aiheuttamat ilmastonmuutokset uhkaavat keuhkojamme, jolloin vähemmän hiiltä saadan hengitettyä takaisin elolliseen kiertoon ja ilmastonmuutos kiihtyy.
Samaan aikaan kun hiilisyöpön yhteiskuntamme ilmastoa lämmittävät päästöt ovat viimeisen 40 vuoden aikana kasvaneet räjähdysmäisesti, on myös maailman metsäpeitteestä hävitetty puolet.
Syitä on monia. Paperin kulutuksemme, joka sähköisen toimiston aikakautena on lisääntynyt 40%, on yksi. Varsinkin sademetsissä on myös trooppisen puutavaran kysyntä merkittävä metsäntuhoaja.
Jäljellä olevasta metsästä vain 20% on luonnontilaista metsää. Hiilen sitoutuminen on paljon tehokkaampaa luonnonmetsässä, jonka maanpinnan paksu humuskerros toimii hiilivarastona, kuin puupellossa jonka keräämä hiili päätyy sellukattilan kautta mainospaperiksi ja pahimmassa tapauksessa kaatopaikalle.
Muistan 3. luokan maantiedon oppikirjastani ikimuistoisen sitaatin: ”onkin sanottu, että metsätön Suomi olisi kuin karvaton karhu.”
Jos saisin olla tekemässä tuon kirjan uusintapainosta jatkaisin analogiaa: puupeltojen Suomi on kuin kapinen karhu.
Marcus Walsh, BirdLife Europen metsäasiantuntija, kävi eilen puhumassa metsäasiosta Vihreiden ympäristötyöryhmälle, jonka puhiksena toimin.
Hän sanoi, että on muistettava, että metsäpeitteisyys ja metsien hyvä luonnontila ovat kaksi aivan eri asiaa.
Marcus korosti, että metsäpolitiikka Suomessa on globaalin metsäpolittiikan tien näyttäjä. Suomi voi toivottavasti vihreän politiikan ansiosta tulla edelläkävijäksi ilmastomuutoksen torjunnassa, mutta metsäasiossa Suomi on todellinen suurvalta. Kun suomalainen metsäsektori yskäisee, kaatuu Indonesiassa metsää.
Keskustelumme keskittyi metsiensuojelutavoitteisiin seuraavalle vaalikaudella. Marcuksen esittämät tavoitteet pohjautuivat pitkälti ympäristöjärjestöjen visioon Etelä-Suomen metsiensuojelusta. Nämä tavoitteet ovat pitkälti linjassa Vihreiden ympäristöpoliittisen ohjelman tavoitteiden kanssa.
Tiukasti suojellun metsän määrää Etelä-Suomessa on lisättävä 10:een prosenttiin. Saman verran on perustettava luonnoarvometsiä eli ekologisesti – ilman avohakkuita – hoidettuja monimuotoisia talousmetsiä.
Toki myös talousmetsissä tulisi vähentää avohakkuiden määrää. Ympäristötyöryhmän jäsen, luomuviljelijä, metsänomistaja ja ekologinen metsänhoitaja Sakari Hankonen Piippolasta kertoi tuntemistaan metsänomistajista, jotka ovat päätyneet jatkuvaan kasvatukseen puhtaasti taloudellisista syistä: metsästä saadaan parempilaatuista puuta esimerkiksi puusepänteollisuuden tarpeisiin ja rakennuspuuksi.
Lisäksi talousmetsissä on huomiotava nykyistä paremmin avainbiotoopit ja suojelavien kohteiden rajaukset on saatava riittävän suuriksi. Nyt merkittävä osa talousmetsissä suojeltaviksi tarkoitetuista kohteista tuhoutuu, koska ne ovat liian pieniä.
Marcus kehoitti meitä suhtautumaan varauksellisen myönteisesti METSO ohjelmaan, koska se kuitenkin on olemassa ja sillä on laaja poliittinen hyväksyntä. Traumaattisen NATURA-prosessin jälkeen tämä on tärkeätä.
Olennaista on, että suojeluohjelmalle taataan riittävä rahoitus. Marcuksen arvio riittävästä rahoituksesta oli 50 miljoonaa/vuosi.
Yhä suurempi osa metsänomistajista on kaupunkilaisia, joille ekologinen metsänhoito olisi aivan varteenotettava vaihtoehto, jos metsänhoitoyhditykset (joiden jäsenyys ja neuvontapalveluiden vastaanotto on metsänomistajille käytännössä pakollista) osaisivat neuvoa ja tehdä hoitosuunnitelmia myös jatkuvan kasvatuksen periaatteela hoidettaville metsille.
Perustamalla virallinen luonnonarvometsäluokka voitaisiin paperiteollisuuden pillin mukaan tanssivat metsänhoitoyhdistykset velvoittaa antamaan myös ekologisen metsänhoidon neuvontaa.
Metsänomistajlla on oltava oikeus tehdä metsässään muutakin kuin avohakkuita, varsinkin kun suurin osa metsänomistajista suhtautuu niihin varauksella tai suoranaisen kielteisesti.
Myös Etelä-Suomalaisilla on oltava oikeus päästä kelvollisen kokoisiin luonnotilaisiin metsiin ajamatta ensin tuhatta kilometriä autolla.
Eikä vähiten, Etelä-Suomen metsälajistolla on oikeus olla olemassa. Pohjois-Lapin tunturialueiden suojelu on tärkeää, mutta ekologisessa mielessä se ei mitenkään korvaa suojelua muussa maassa.
Jos metsäasiat kiinnostavat lataa Marcus Walshin toimittama kirja Palaako elävä metsä PDF tiedostona.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...