Hain eilen joulukuusen kotiin. Siihen tuli koristeiksi kolmivuotiaani tekemiä pipareita joihin oli tomusokerikuorrutuksella piirretty kirjaimia ja muita muotoja. Hoilasimme puulle myös joululaulun ”Oi kuusipuu” suomeksi ja ruotsiksi.
Pidän tuosta biisistä. Toisaalta siks, että siinä ylistetään puita, mutta myös koska samaan melodiaan on tehty Brittisosialistien hymni ”Red flag” (mp3). Olen taipuvainen tuon lajin nostalgiaan.
Red flagin Sanat ovat kyllä aika makaaberit:
The people’s flag is deepest red,
It shrouded oft our martyred dead,
And ere their limbs grew stiff and cold,
Their hearts’ blood dyed its ev’ry fold.
Then raise the scarlet standard high.
Within its shade we’ll live and die,
Though cowards flinch and traitors sneer,
We’ll keep the red flag flying here.
Olen saanut kunnian kirjoittaa kolumneja Loviisassa ilmestyvään Östra Nylnad lehteen. Puhun jonkinlaista ruotsia, mutta kirjoituksen kanssa on vähän niin ja näin, kun en ulkomailla käytyjen kouilujen takia koskaan päässyt osalliseksi ”pakko”ruotsin opinnoista. Ystävällisesti sain luvan kirjoittaa suomeksi. Joku toimituksessa kääntää tekstin.
Ensimmäinen kolumni julkaistaan huomisessa Östrassa, mutta suomeksi täällä jo tänään. Otin siihenkin lähtökohdaksi tuon kuusipuun.
Kolumnin varsinaisesta aiheesta, paremmista talousmetsänhoito käytänteistä, puhui Helsingin Yliopiston metsäekonomian professori Olli Tahvonen viisaita YLE Radio 1:n ykkösaamussa maanantaina. Ohjelma on vielä muutaman päivää kuultavana areenassa (noin 36 minuutin kohdalta).
Alla Östraan kirjoittamani pätkä:
Oi kuusipuu!
Joulujuhlan keskiössä ovat pohjoiseurooppalaisessa perinteessä, paitsi uskonnollisesti merkittävä tapahtumaa, myös metsän puut.
Kuusi tuodaan jouluna kotiin, puetaan koristein, kynttilöin, omenoin ja piparein. Sen ympärillä tanssitaan ja sen vihreyttä ylistetään lauluin: oi kuusipuu ja lehväs uskolliset. Sä vihannoitset kesäisin, tuot lehväs talven tuiskuihin.
Olisiko jouluna siis oiva aika uhrata muutama ajatus metsälle, ettei kävisi niin, että puilta itse metsä jää näkemättä?
Kolmannen luokan maantiedon kirjastani muistan toteamuksen: “Metsätön suomi olisi kuin karvaton karhu.” Karvaton ei karhu ole, mutta minkälainen karva sillä on?
Loviisassakin metsätalousmaata riittää, mutta niin tuotetun puutavaran laadun kuin luonnonmonimuotoisuuden näkökulmasta toivomisen varaa jää. Lähitarkastelussa karhun karva osoittautuu harvaksi istutuksiin ja päätehakkuisiin pohjautuvassa metsänhoitomallissa.
Jos metsäekosysteemin monimuotoisuus tai metsän monikäyttöisyys ei paina vaakakupissa riittävästi luulisi rahan sentään painavan!
Metsäntutkimuslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Joensuun yliopiston tutkimukset eri metsänhoitomalleista osoittavat, että jatkuvaan kasvatukseen, yläharvennukseen ja luontaiseen uudistukseen perustuva metsänhoito tuottaa parempilaatuista (ja hintaista) puutavaraa pienemmillä kustannuksilla. Säästöä tuo erityisesti istutusmuokkausten, istutuksen ja taimikonhoidon kustannusten pois jääminen.
Bonuksena talousmetsistä tulee ajan myötä monikäyttöisiä virkistysmetsiä, tarve erotella talous- ja taajamametsät toisistaan vähenee. Ilman avohakkuita ja maanmuokkauksia hoidetun metsän lajisto rikastuu ja hiilensidontakyky paranee.
Joulukuusihan kuuluu perinteisesti hakea naapurin metsästä ja naapurin metsiä Loviisassa riittää, monilla myös omia. Mutta on meillä loviisalaisilla aika paljon yhteistäkin metsää.
Eikö olisi järkevää hoitaa yhteistä metsäomaisuutta niin, että se tuottaisi arvokkainta mahdollista puuta kustannustehokkaasti, sitoisi enemmän hiiltä ilmakehästä ja palvelisi niin kaupunkilaisia kuin vierailijoitakin ulkoilualuiena?
Metsänhoitoyhdistykset suhtautuvat nihkeästi uusiin menetelmiin. On vaikea myöntää, että vuosikymmeniä harjoitettu paperiteollisuuden etua ajanut metsätotalitarismi on ollut väärin.
Yksityisten ja yhteisten metsien omistajina meillä on joulukuusta katsellessamme oikeus ajatella toisin, myös metsästä.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Janne Länsipuro 