Vierailin lauantaina Orimattilassa Etelä-Hämeen Vihreiden vaalitilaisuudessa. Orimattila kuului vielä muutamat vaalit sitten Uudenmaan vaalipiiriin, joten olin vähän niinkuin omallakin maaperällä.
Orimattila vaikutti yllättävän vireältä pikkukaupungilta. Ainakin Älä osta mitään-päivän jälkeisenä joulumyynnin kick start lauantaina.
Paikallisvihreiden oli onnistunut sisäänheittää ostoskadulta kahvilaan ihan kelpo määrä kansalaisia ja keskusteluakin syntyi.
Paikalla oli Hämeenlinnalainen kansanedustaja Kirsi Ojansuu, joka puhui siitä miten koulut ja opiskelijat eivät tunnu erityisemmin kiinnostavan nykyhallitusta. Hän sanoi muun muassa, että varallisuusveron poistolla tuhlattiin juuri sen verran rahaa, mitä opintorahan nostoon sillä 15%:lla olisi tarvittu.
Minua oli pyydetty puhumaan jotenkin omakohtaisesti viljelyyn liityvää asiaa. En kuitenkaan jaksa suoranaisesti innostua mistään viljelijän arki -tyyppisestä esityksestä. Päätin kertoa mitä muuta hyötyä lähiruoan suosimisesta kunnan tai valtion hankinnoissa on kuin se, että paikalliset viljelijät saavat tuotteensa myytyä.
Itämeri on maailman saastuneinen meri. Sen pohjassa on laajoja vedenalaisia aavikoita, hapettomia alueita, jotka ovat suoraa seurausta viime vuosikymmenten maatalouspolitiikasta.
Maataloudesta, toki myös liikenteesta ja yhdyskuntien viemäreistä, peräisin olevat ravinteet rehevöittävät meren kasvillisuutta. Kuollessaan levät vajoavat pohjaan ja peittävät alleen valtavia alueita tukahduttaen kaiken elämän. Niiden maatuminen kuluttaa lisää happea.
Hapettomia pohja-aavikoita meitä ihmisiä konkreettisemmin koskettava oire Itämeren ravinnelastista ovat joka kesäiset sinileväkukinnat.
Itämerta reheväöittävistä ravinteista, typestä ja fosforista, yli puolet on peräisin maataloudesta. Suomen maatalous tuottaa eniten typpipäästöjä per asukas. Entäpä jos Puolan, jonka kokonaispäästöt jo nyt ovat suurimmat, 38 miljoonaa asukasta kuormittaisivat Itämerta yhtä ”tehokkaasti” kuin me?
Tehomaatalouden ravinneongelman juuret ovat maatalouden erikoistumisessa, kotieläintalouden ja kasvinviljelyn eriytymisessä. Kun viljatiloilla ei ole lantaa, käytetään runsaasti helppoliukoisia typpilannoitteita. Vesistöjen pahin ravinnekuormitus ei kuitenkaan synny viljatiloilla.
Suurin osa Suomenkin viljasta viedään kotieläintalouteen erikoistuneille alueille, meillä länsirannikolle, eläinten rehuksi. Ravinteet levitetään lannan mukana kotieläintilojen aivan liian pienille peltoaloille.
Ravinteita kierrättävä, lähiruokaa ja maiseman kaltaisia julkishyödykkeitä tuottava maatalous on Eurooppalaisen maaseudun tulevaisuus. Ruotsalaisproffa Artur Granstedtin vetämä BERAS (Baltic Ecological Recycling Agriculture and Society) tutkimushanke on osoittanut kiistatta, että tilakohtainen tai yhteistyötilojen välinen ravinteiden kierrätys, siis eläinmäärän suhteuttaminen viljelypinta-alaan niin, että tuotanto on rehu- ja lantaomavaraista, on tehokkain tapa saada Itämeren ravinnekuormitus kuriin.
Tällaiset ravinteita kierrättävät tilat, jotka ovat tuotantorakenteeltaan monipuolisempia ovat nimenomaan lähiruoan tuottajia eivätkä palasia kolossaalisissa elintarvikekombinaateissa. Yhteiskunta rahoittaa maataloutta tukien kautta. Yhteiskunnalla on siksi myös oikeus esittää maataloudelle vaatimuksia.
Pelkkien tukiehtojen muodossa esitettyjen vaatimusten sijaan, tulee yhteiskunnan toki ohjata maataloutta oikeille urille mm. keskittämällä kuntien ja valtionlaitosten ruokaostot lähiluomuruokaan.
Maatalouden uudelleenjärjestely niin, että tehdasmainen eläintuotanto ja yksipuolinen viljanviljely lakkaavat on radikaali vaatimus, mutta se on varmin tae Itämeren pelastumisesta. Se on myös tehokas tapa tukea ja kehittää paikallista ruokakulttuuria, tiloilla ja pienissä yksiköissä tapahtuvaa elintarvikkeiden jatkojalostusta.
BERAS tutkimuksessa verrattiin myös erilaisten ruokakorien ilmastovaikutuksia: tavanomaisesti tuotetun ruokakorin ”paino” oli 900 kg CO2 vuodessa kun taas vähemmän eläinkunnan tuotteita sisältävä lähiruokakori ”painoi” 500 kg CO2 vuodessa.
Ymppäministerimme Jan-Erik Enestam puhui sydäntä sykähdyttävästi Helsingissä pidetyn Itämeri ja EU:n merialuestrategia konfferenssin avajaisissa:
Enestamin mukaan tarvitaan ” a holistic view and a good understanding of the linkages between marine ecosystems and human activities that have an impact on those ecosystems. To achieve a truly holistic view, however, we need better coordination and enhanced dialogue between the different actors that have an impact on the marine environment. ”
Maatalouden osalta on vaikea kuvitella kovin paljon holistisempaa näkemystä, kuin ravinteiden kiertoon perustuva lähiruoka- ja energiamaaseutu.
Taitaa vaan olla niin, että tuo Enestamin tarkoittama dialogi on sen laatuinen, että sikatehtailijoiden ja turkisfarmarien sana voi painaa suhteettoman paljon. Ainakin heidän nauttimiinsa veronmaksajien tukiin nähden.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...